Miksi ei voi skipata liikettä? Koska jämähtämisen vaara on suuri.

Päivitetty: 3. elok.

"Kehon pitäminen hyvässä kunnossa on välttämätöntä, jos haluamme pitää mielen vahvana ja selkeänä."


Olen itsekin kokenut klassisen jämähtämisen, useeaan otteeseen jopa. Kun moni asia painaa, niin jää sellaiseen tahmaiseen kuplaan tai suohon. (stressinhallintavelmennus olisi tähän todellakin auttanut..).

Liikunta jää helposti pois, on koko aika kiireen tunne, että ei muka ehdi. Oikeasti kiire on vaan päässä, kun ne haasteet vetää samaa ympyrää ja tuntuu aina vaan raskaammilta. Nehän menee syville urille ja paisuu todella raskaiksi, jos niitä ei lähde purkamaan ja ratkomaan.


Sitten se uni. Nukutaan huonosti, koska kierrokset haittaa unta. Ei ehkä myöskään pidetä kiinni siitä, että mennään ajoissa nukkumaan vaan pällistellään puoli koomassa telkkaria, mistä ei tule mitään järkevää. Koska oma aika, mutta ei niin järkevään aikaan.


(Aivot palautuvat ainoastaan unessa joten ajoissa nukkumaan zzZZzzZ)



Aamulla sitten heräätään silmät ristissä ja vedetään kahvia naamariin kaksin käsin jotta saadaan itsemme käyntiin, eli lisätään kehoon kierroksia entisestään sillä kahvilla.. :D



Aamu ehkä aloitetaan somella ja uutisilla missä usein ei ole paljoa positiivista. Mahdollisesti myös lopetetaan niillä ilta. Eli me altistetaan meidät negatiiviselle, ennen kun menemme nukkumaan ja heti aamulla kun me herätään.


No, miten ihmeessä meillä voisi olla hyvä fiilinki ja energiaa? Joka tuutista tulee negaa, stressikuorma painaa, vaatimuksia ja haasteita - helpompi antaa vaan periksi, kun ei mistään tule mitään ja ei vaan jaksa? Valitetaan, mutta ei muuteta mitään?


Siitä että miten pitäisi pitää itsestään huolta on tehty jotenkin niiiiin VAIKEAA.. Tee näin, eiku noi, toi on oikein, eikun väärin ja kaikki huutaa omaansa.. MAALAISJÄRKI auttaa. Ei tartte juosta 10km, ei tartte mavettaa 200kg, ei tartte meditoida 2h.. Kunhan teet jotain JOKA PÄIVÄ mikä tuo sulle hyvinvointia.


Liikettä ei pidä lopettaa, koskaan. Aina voi tehdä jotain, jos haluaa.


Jo 15 min päivässä riittää

esim.

- hengitä / meditoi muutama min

- kävele reippaasti että vähän hengästyt

- tee muutama lihaskuntoliike esim. kyykky - punnerrus- vatsa

- joogaa/venyttele (vaikka aamujumppa?)

- kirjoita ajatuksia paperille aamulla/ ennen nukkumaan menoa..Mukavasti tyhjentää kuuppaa.


Löydä ne omat juttusi ja pidä niistä kiinni.



Kun me käydään stressikierroksilla, niin energiaa kuluu. Vähän kun painettaisiin kaasua tyhjäkäynnillä. Ja se taas johtaa helposti mässäilyyn, koska on saatava nopeasti energiaa ja tietenkin mielellään sokeria ja rasvaa! Kuulostaako tutulta? Ihmetellään että mistä nämä kilot nyt tuli..


Stressin hallinnan taitojen opettelulla ennaltaehkäistään huonojen elämäntapojen syntymistä tai voidaan muuttaa niitä, kun meillä on oikeanlaisia työkaluja.


Jos olet tuuliajolla, niin no worries! Jokainen on joskus. Jos ei tiedä, niin ei voi tietää. Jos haluat opetella stressin hallinnan taitoja ja parantaa elämänlaatuasi, niin älä epäröi ottaa yhteyttä. :)


<3 Nina









5 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki